Vuosi 2010 lähtenyt todella vauhdikkaasti liikkeelle
Tätä vuotta on jo jonkin aikaa eletty ja SolveIT on heti vuoden alusta laittanut hihat heilumaan toden teolla. Microsoftin uudet käyttöjärjestelmäversiot ovat työllistäneet mukavalla tavalla. Asiantuntijamme ovat jo täysillä mukana Windows Server 2008 R2 ja Windows 7 käyttöönotoissa ja migraatioprojekteissa ja sillä rintamalla näyttää menevän hyvin. Tuotteet ovat osoittautuneet luotettaviksi ja tehokkaiksi, joten niiden suosion voi odottaa koko ajan vain kasvavan.
Tämän vuoden yksi iso juttu on luonnollisesti myös Office 2010. Erityisesti Outlook kokee tuntuvia muutoksia uuden version myötä. Yhdessä Exchange 2010:n kanssa uudella Outlookilla saadaan käyttöön monia uuden Exchangen hyödyllisiä ominaisuuksia. Tarkkaa julkaisupäivämäärää Microsoft ei ole vielä Officelle kertonut, mutta tuotteen odotetaan saapuvan markkinoille vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla. SolveIT on ollut Office 2010 Beta-testauksessa mukana, joten valmiudet uuden Office-version käyttöönottoprojekteille on täten myös olemassa. Näyttää siis, että vuosi 2010 jatkuu loppuun saakka samalla tavalla kuin on alkanutkin, eli kiireisenä.
SolveIT Finland
Business Center Colosseum
Rajatorpantie 8 A
01600 Vantaa
Postiosoite
PL50, 01601 Vantaa
+358 45 120 5085
asiakaspalvelu [a] solveit.fi