SolveIT on nyt osa Crayonia!
Hedelmällinen yhteistyö Microsoft-asiantuntemusta vaativien töiden sekä M365 brekkanaarien parissa on johtanut siihen, että SolveIT on liittynyt osaksi Crayon Oy:ta.
Monelle jo varmasti tuttu Crayon on huippuluokan ohjelmistojen ja pilvipalveluiden hankintaan, käyttöönottoon, hallintaan ja optimointiin erikoistunut yritys, johon Solve sujahtaa kuin sukka jalkaan
Koko SolveIT:n tiimi on nyt siis siirtynyt osaksi Crayon Oy:tä. Tulemme jatkossakin olemaan vastuussa Microsoftin palveluiden käyttöönottossa, hallinnassa ja vianselvitystehtävissä.

“Sekä Crayonille että SolveIT:lle asiakas on aina ollut toiminnan keskipisteessä ja haluamme nyt yhdessä tuoda paljon kiitosta saaneet tekniset palvelut, kuten M365 Health Check -kartoitukset, laajemmin markkinoille“, kertoo Crayon Oy:n toimitusjohtaja Christa Weckman. ”Crayon panostaa jatkuvasti siihen, että asiakkaamme saavat teknologiainvestoinneilleen parhaan mahdollisen tuottavuuden. Yhdistymisen myötä Crayon ja SolveIT pystyvät mahdollistamaan tämän asiakkaille entistäkin saumattomammin.” Crayon Oy
Miltä Solven kundien tulevaisuus Crayonin tiimissä näyttää?
Solve syntyi aikanaan puhtaasta halusta auttaa asiakkaita paremmin. Pitkäjänteisellä yhteistyöllä on mahdollista saada aikaan täysin erilaisia tuloksia, kun peittämällä ongelmat nopealla ja helpolla ratkaisulla. Olemme aina hoitaneet hommat siihen malliin, kuin haluaisimme asioiden olevan omassa yrityksessämme, eikä tähän ole tulossa muutosta – päinvastoin.
Olemme Solvella olleet asiakkaidemme luottokumppani lähes kaikissa Microsoftiin liittyvissä pulmissa ja nyt, Crayonin joukoissa, voimme tarjota yhden katon alta paljon enemmän. Crayonin kanssa yhdistyttyämme saavat asiakkaat yhden luukun kautta sekä lisenssit että nyt entistä vahvemman teknisen osaamisen. Crayon keskittyy erityisesti innovaatio- ja IT-palveluihin ja auttaa asiakkaitaan löytämään parhaat ratkaisut liiketoiminnan budjettiin ja ohjelmisto-, pilvipalvelu-, AI- ja data-tarpeisiin.
Solvelta Crayonille siirtyy koko Solven IT-alan moniosaajien tiimi, johon kuuluu Villen lisäksi seitsemän IT-alan konkaria, joilla on kaikilla omat spesifit osaamisalueensa. Koko tiimillä on kuitenkin normaalia syvempi ymmärrys IT-infrasta ja siitä, miten se toimii Microsoft-palveluiden näkökulmasta.

Solven perustaja Ville Viitala kertoo Solven olevan Crayonin kanssa ’match made in heaven’. Crayon on asiakkaidensa luottoneuvonantaja SAM- ja lisensointikysymyksissä, ja SolveIT teknistä asiantuntemusta vaativissa asioissa.
Yhdessä pystymme tarjoamaan erittäin vahvaa osaamista asiakkaidemme tarpeisiin.
Haluamme tässä vaiheessa kiittää kaikkia asiakkaitamme.Tulemme yhä jatkamaan hommia teidän kanssanne uuden nimen alla entiseen malliin, yhä suuremmilla tykeillä Crayonin tiimissä.
Bring on the challenge!